Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Ruokaa josta itse pidän ja toivottavasti joku muukin! Teen paljon ruokaa ja leivonnaisia, lähes kaikki gluteenitonta. Toiveeni on, että voisin rohkaista gluteenittoman ruoan/leipomuksien parissa ihmetteleviä kokkailijoita. Lähisuvussani on minä mukaanlukien neljä keliaakikkoa. Osa perheemme nuorista asuu jo omillaan. Ajattelin heitäkin varten julkistella ohjeitani, saavat kukin omissa kotosissaan katsella Maman ohjeita. ROHKEASTI VAAN KOMMENTTIA, JOS ESIM. HALUAT TIETÄÄ JOTAIN GLUTEENITTOMAAN KOKKAUKSEEN LIITTYVÄÄ! Kuvien kopioiminen julkaistavaksi on kielletty ilman lupaa!

19.05.2009 - 13:24

Intsu antoi minulle tämän haasteen blogistaan. Tämän sain myös Sukka o miun juttu blogista!

Sinut on valittu "miljoonien " joukosta!

Tee siis näin:

Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi. Haasta mukaan 4 blogiystävää.

1. Neljä työtä,joita olet elämäsi aikana tehnyt

1. 12-vuotiaana hoidin 1/2-vuotisata serkkuani (1kk?) kesällä. Se oli vuonna pata ja kattila =)

2. Nuorena tyttönä 4kk kultasepän liikeessä

3. Omaishoitajana 4 vuotta (ilman palkkaa)

4. Hoitanut sairaita vastasyntyneitä ja keskosia

Ja kaikenlaisia papinakan hommia.=)

2. Neljä tv-ohjelmaa,joita tykkään katsella

1. Puutarhaohjelmat

2. Pokka pitää (Hyasint on paras!)

3. Eri kulttuureista kertovia dokumentteja+luontodokkarit

4. Matkaohjelmat

3.Neljä paikkaa,joissa olen ollut lomalla

1. Meksikossa (tykästyin)

2. Thaimaassa (en luultavimmin enää halua palata)

3. Neuvostoliitossa Novgorodissa vuonna 1978. Venäjällä Pietarin läheisyydessä. Meillä on siellä ystävyysseurakunta. Eilen palasin Venäjältä. Olimme Pietarin lisälsi Laatokan risteilyllä ja vierailimme Valamossa. (Kaunista, kaunista)

4. Kyproksella kolme kertaa. Viimeksi n. kuukausi sitten. Sieltä on paljon kauniita muistoja.

Toivottavasti syksyllä pääsen Israeliin!

4.Neljä internetsivua joilla käyn päivittäin

1. Toisten blogit

2. Oma blogi

3. Oma sähköposti

4. Koko kaunista maailmaa Googlen kautta tirkistelemässä

5. Neljä lempiruokaani

1. Muussi ja gluteenittomat lihapullat

2. Kalaruoat

3. Hyvä hernekeitto

4. Kaikki hyvä ruoka, ei kuitenkaan munuaiset, kieli ja nilviäiset! :(

6. Neljä paikkaa jossa mieluiten olisin juuri nyt

1. Lapissa hiihtämässä tai vaeltamassa

2. Reissussa oman miehen kans kahestaan

3. Ison pöydän ääressä kaikkien rakkaitten ja ystävien kanssa

4. Saamassa hyvää mieltä jollekin ihmiselle! (paikka avoin)

Hahaa! Tässä minä tähyilen Valamon Öljymäen vuorenrinteeltä Laatokkaa toissa päivänä. =D

Haastetta jatkan eteenpäin seuraaville: Hannan keittiöönTaikinaTaivaaseenMimmi Mutikaiselle ja Nokke kokkaa blogiin

intsu kirjoitti 19.05.2009 - 14:33
Kiitos,kun heti vastasit. Mukava oli lukea juttuasi. Voi hyvä tavaton,kuinka mä tv-ohjelmistani sen hyasintin unohdin erikseen mainita:D Sinä näköjään myös matkustat paljon. Minä olen käynyt varmaan noin 20 eri maassa ja osassa useampaankin kertaan. Nyt on vähän katkolla matkailu,kun odotan leikkaukseen menoa.
Tarjuska S kirjoitti 19.05.2009 - 16:17
Kiitos kivasta haasteesta, mie vastailen kohan saan porukan sit joskus yöunille :)!
Noora kirjoitti 19.05.2009 - 16:32
Pitääpä käydä täyttämässä tämä :) Kiva kun haastoit!
Mimmi Mutikainen kirjoitti 19.05.2009 - 17:19
Kiitti haasteesta....jospa minä joku kerta saisin vastailtua. Kivahan tämä on.
Kyökkipiika Kati kirjoitti 19.05.2009 - 21:21
Onpa ihana kuva, mitkä maisemat, oih!! Saisipa istua tuolla, ihan hiljaa, ilman kiirettä...
Hanna kirjoitti 19.05.2009 - 22:14
Nautittavat maisemat!
Kiitos haasteesta! =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Blogi alkaen2.8.08 Laskuri alkaen13.8.08
Muiden herkkusivut

                                                                                                                              

Aatun apajilla

Ahonlaita*

Ainolle*

à la Make-ruokaa ja leivontaa

Anna-Maria

AnuLillin leipomukset

Armin leivontanurkka

Askartelua & Elämänmakuja

Cake Dream

Canelian keittiössä

Cebicin keittiössä

Chocomun

Colliemamman leipomuksia

Edinan intohimot

Ei makeaa Mahan täydeltä

Ei niin vakavaa

Elviksen keittiön

Elämä makeaksi (Ulla)*

Elämän Kekkerit

Emerald city

Ent-tu

Ewelynin

FantasIINA

Gluteenitonta leivontaa

Hannan keittiössä

Hannin lätinät

Harminpaikka

Hattulan Pappilan apupapin papupata

Hedelmäpommi(Tauko)

Helin kakkuja

Helmeilevää

Herkkuhetkiä

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Huumorinkukka

Huvikumpu

Höntän näperrykset

Isanity*

Jabakery

Jojon herkut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

KakkuHelmi

Kakkukimara

KaMillan kakkuja

Kanelitytön kakkuparatiisi*

Karamelli cakes

Katin Koti ja keittiö

     Kattimatikaisen kokkailut 

 Kaurislapsen kakkuja

Kermaruusu 

Kettuterroristit

Kinuskikissa*

Kirsin keittiössä

Kodin Onnin

Kodused katsetused*

Kropsua eväänä

Kukkutimurusia

Kyökkipiika Kati

Kässää ja köksää (Maikkili)

 Leipoi, leipoi...*

Maaritin leivontaa*

Maistuvat paistuvat*

Makuja maalta

Makun murkinat

Mammas skafferi

 Mansikkamäki

Mantan kyökki

Mantelin kakkuja

Marilee leivoskelee

Martsu keittiössä

Meikku tarinoi

Merjan leivonta ja askartelusivut

Mint Chocolate

Makunautintoja Mimmi (Mutikaisen) keittiöstä

Mummun keittiön

Mökkihöperön pöperöt

Now n Then

Open Café

Pakkopulla

Piece of cake?

Pieni Kakkupuoti

Pikku Kakkunen

Pikkukuu

Pionilaakso*

PuolukkaPoski

Pöytä kahdeksalle

Raisa reseptit

Reetuskan leipomukset

Rouva Herkkusuu*

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Roona hämmentää

Ruokaohjeita ja herkkuja a'la Marie

Ruokaherkkuja

Ruusumamma

Sadun leivontablogi

Sarin kakku-JA leivontablogilopettanut

Sarpan Ruoka & Leivonnaisblogi

SininenSiili

Sitruunamarenki

 Suklaahiirosen kotikolo*

Suklaamuruja

SweetCake

Tahmatassu

Taikinan Taikaa

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

Tarjan kyökissä

Tiikerin kakkuja

Toscapulla

Tupun tupa

Tuulen Puuska

Vallan makeeta

Vesikirpun keittiössä

Villa Caramilla

Örkin leivonta ja ruokablogi

Käsityö ja askartelu

Intsun blogi

Mosaiikki (Kirsi)

Nennuliinukan blogi

Pappi puikoissa*

Sukka o mu juttu

CoolNeuleita ja sympatiaaCool

Kaikenkarvaiset ystävämme

Anette JA Lumi

Roope JA Molli

Vinski

Jos haluat listalle tai listalta pois, lähetä viesti.

Olen blogilistalla klikkaa:

BLOGILISTA.FI

 

Kotisivuni:

Napit

 

Photobucket

 

Alkaen 4.2.2010.
Locations of visitors to this page
Blogi alkaen2.8.08 Laskuri alkaen13.8.08
Gluteeniton pulla

 

Pappilan hätävara

 

 

 

 

 

 

Puolukan pariskunta...

...söi liikaa kakkua ja nyt massua kiristää!

Apukokki nuorena tyttönä

 FinCh

Tyttären kissat

Apukokin vahteina =)

Tunnustuksia