Sipatti kuuluu sarjaan perusruokaa muksuille. Luulen että se on jollekin paikkakunnalle tyypillinen, en tiedä. Talouskoulussa aikanaan siihen tutustuin. Se tehdään valkokastikkeeseen ja siihen käytetään palvikinkkua ja sipulia. Kun lapset olivat pieniä, tein tätä silloin tällöin. Edukastakin on.

Meille oli jäänyt avaamaton palvikinkun pala joulusta ja päivämäärä oli umpeutumassa. Eikun sipatin tekoon. Kuvasta tosiaan näkyy, että meillä syödään perunat kuorineen. Hyvää se on, ihan totta.=)

Kuva kellakka, johtuu valaistuksesta.

 

Arviolta tätä aina kokkaan. Annos neljälle, nälästä riippuen.

150-200 gr saunapalvia (pieninä kuutioina)

1 sipuli (silputtuna)

2-3 rkl margariinia (minä käytän laktoositonta)

reilu 1/2 dl jauhoja (vehnäjauhoja taviksille, minä käytin semperin hienoja jauhoja, gluteenittomia siis)

maitoa (miel. kevyttä, minä käytin laktoositonta)

ripaus valkopippuria

suolaa maun mukaan

Kypsennä kattilassa rasvassa sipulia, älä tummenna. Lisää palvikinkkukuutiot. Lisää jauhot, ja jos on tarve, hieman rasvaa. Perusvalkokastikkeen ohjeella edetään. Kun jauhot ovat saaneet tarpeeksi rasvaa (tahnamainen), ruvetaan lisäilemään maitoa. Älä pidä voimakkaalla kuumuudella, ettei jauhot tai maito pala pohjaan. Lisää maitoa vähitellen ja keitä niin että jauhot kypsyvät. Gluteenittomia jauhoja ei tarvitse kauaa keitellä. Muutama minuutti riittää.

Syödään perunoiden kera.